Kirjoitin tämän postauksen
jo kuukausi sitten, mutta ensin meillä oli netin kanssa vähän ongelmia ja sen
jälkeen taisin unohtaa tämän kokonaan :D Mutta parempi myöhään kuin ei
milloinkaan.
Meillä oli siis rotareiden järjestämä tervetuloleiri
Acapulcossa kaikille meidän piirin vaihtareille. Tarkkaa lukua en tiedä
paljonko meitä nyt tässä piirissä on, jonkun kuulin sanovan 114, mutta osa
puhuu sadastaviidestäkymmenestä. Kumminkin noin puolet vaihtareista täällä on
brasseja (suomalaisia tosiaan kaksi)
Leiri oli siis perjantaista sunnuntaihin ja lähdimme matkaan
Tuxpanista kohti Pueblaa torstaina aamupäivällä muiden Tuxpanin ja Poza Rican
vaihtareiden kanssa (jotka kaikki brasilialaisia). Saavuimme Pueblaan joskus
viiden-kuuden maissa ja yövyimme Pueblassa muiden vaihtareiden kotona. Olin
yötä erään turkkilaisen perheessä toisen brasilialaisen kanssa. Kävimme illalla
katsomassa tämän turkkilaisen koulua, joka oli university josta löytyi
kirjasto, teatteri, museo ja muuta mukavaa. Oli siis vähän eri kokoluokkaa kun
minun koulu täällä Tuxpanissa.
Perjantaina lähdimme aamulla 6:30 bussilla muiden vaihtareiden kanssa kohti Acapulcoa. Perillä oltiin vasta kuudelta illalla mutta bussimatka meni oikein rattoisasti kiitos brassien. Perillä hotellilla meitä oli vastassa jonkin sortin soittokunta ja heti huoneitten jaon jälkeen pääsimme syömään. Söimme joka päivä buffetissa, jossa oli tarjolla paljon hedelmiä ja muuta namia.
Lauantaina jokainen maa sai esitellä muille jotain omasta
maastaan. Melkein kaikki maat soittivat jonkun kappaleen, ja niin teimme myös
me kaksi suomalaista. Soitimme siis Tessan kanssa Keinutaan-kappaleen ja
tanssimme tietysti mukana. Lopuksi soitimme pienen pätkän haard rock hallelujaa
ihan vain muita järkyttääksemme.
Koko viikonlopun vietimme oikeastaan hotellilla, josta
poistuimme vain kerran. Silloin ajoimme bussilla kaupungin ulkopuolelle
näköalapaikalle jossa otimme hetken kuvia, jonka jälkeen palasimme hotellille.
Hotellilla meille oli kuitenkin järjestetty pari aktiviteettia viikonlopun
aikana ja saimme viettää aikaa altaalla ja rannalla muiden vaihtareiden kanssa.
Lisäksi oli myös rotareiden luentoja säännöistä ja muusta joten tylsää ei
tullut. Mereen emme kuitenkaan valitettavasti voineet mennä koska aallot olivat
liian vaarallisia. Suomea oli kiva päästä puhumaan myös vaikka ei se meinannut
luonnistua ensin vaikka vain reilu kuukausi oltiin oltu puhumatta.
Kuvien laatu on valitettavasti melko huono, ryhmäkuvat taitaa ainakin kaikki olla Facebookista tallennettuja.
Kuvien laatu on valitettavasti melko huono, ryhmäkuvat taitaa ainakin kaikki olla Facebookista tallennettuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti